lauantai 22. marraskuuta 2014

Helppo ja herkullinen banaanikakku

Lumen tulon kunniaksi Tonttujen talossa leivottiin tänään banaanikakku. Tähän kakkuun voi käyttää hyvin ne kaikkein tummimmat ja kypsimmät banaanit, jotka eivät välttämättä sellaisenaan maistu.

Resepti on jälleen mummulta, mutta sitä on muutettu niin, että piimän tilalle on vaihdettu kermaviili. Kakku on helppo tehdä, koska ainekset vain sekoitetaan yhteen ilman sähkövatkainta. Lapsetkin onnistuvat tämän kakun teossa!



Helppo banaanikakku

3 kypsää banaania
150 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl (vajaa) leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1,5 tl pomeranssinkuorta
1 tl (vajaa) suolaa
1 prk (200g) kermaviiliä

1. Soseuta banaanit haarukalla lautasella.
2. Kaada banaanisose isompaan kulhoon ja sekoita joukkoon voisula.
Et tarvitse sähkövatkainta.
3. Sekoita kermaviili ja kananmunat joukkoon.
3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja yhdistä taikinaan.
4. Kaada taikina vähintään 1,5 l jauhotettuun kakkuvuokaan.
5. Paista uunissa noin 40-50 minuuttia lämpötilassa 200 astetta.

Kannattaa tarkkailla paistoaikaa. Meillä kakku meinasi tänään palaa 40 minuutissa ja joskus toisen kerran kakkua on paistettu 50 minuuttia... Tässä kakussa ei haittaa vaikka se jäisikin aavistuksen kypsymättömäksi!



Kakku säilyy hyvinkin viikon päivät jääkaapissa ja maku vain paranee. Tässä reseptissä oli mausteena inkivääriä, pomeranssinkuorta ja kanelia, mutta varmasti myös esim. neilikka ja jopa kardemumma kävisivät.

11 kommenttia:

  1. Herkullinen resepti! :P ..Ja niin kiva taas löytää uusi joulublogi ♥
    Tervetuloa vastavierailulle http://jouluttelua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään! Kävinkin vastavierailulla ja olipa sinulla ihania kuvia seurahuoneen jouluaterialta! Salon seurahuone on kaunis paikka, olemme olleet siellä pari vuotta sitten sukujuhlissa.

      Poista
  2. Kiva löytää uusia joulublogeja! Kakkusi näyttää herkulliselta ja varmasti maistuukin! Tunnelmallista joulun odotuksen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin! Blogisi näytti oikein kivalta

      Poista
  3. Kiitos hyvästä vihjeestä käyttää tummuneet banaanit! Kakku on koristeltu hienosti . Päällä vaikuttaakin olevan hentoisia lumihiutaleita!

    VastaaPoista
  4. Tällaiset nopeasti sekoitettavat kakut ovat niin käteviä :) Tämän ohjeen myötä eivät ylikypsät banaanitkaan jää käyttämättä. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tällaiset helpot on kivoja tehdä lasten kanssa!

      Poista
  5. Kiitos vinkistä! Tänään piti heti kokeilla ja hyvää tuli!!! Kurkkaa vaikka:

    http://365kuppiakahvia.blogspot.fi/2014/11/327-kuppi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olit hauskasti laittanut blogiisi kuvia kakun teosta :)

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä, täytyykin laittaa muistiin!

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää .... ja helppo tehdä! Ja vaihtelemalla noita mausteita saa erilaisia makuja esiin.

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan ja jakamaan joulunalustunnelmia!