torstai 18. joulukuuta 2014

Joulumarkkinakausi huipentui Helsingissä

Tallinna ja Lohja on nähty, mutta päätimme suunnata vielä yksille joulumarkkinoille, tällä kertaa ihan lähinaapuriin. Helsingin Senaatintorilla järjestettävissä Tuomaan Markkinoissa on se hyvä puoli, että ne ovat auki ihan joka päivä, klo 10-19, aina joulukuun 21. päivään asti. Siellä ehti siis hyvin piipahtaa arki-iltanakin.


Viime viikonlopusta poiketen tunnelma oli hyvin järjestelmällinen ja hillitty, samanlaisten kojujen seistessä vieri vieressä suorissa riveissä.
Myytävä tavara oli pääosin laadukkaan oloista, mutta jonkin verran selkeästi turisteille suunnattua. Mutta tekipä markkinoilta oikeasti hyödyllisiä löytöjäkin!

Nyt kun on kolmet joulumarkkinat takana, on hyvä hetki suorittaa pieni vertailu ja yleiskatsaus. Kunkin plussat ja miinukset? Mikä olikaan tämän vuoden paras?


 Tallinna Jõuluturg









+ Hieno ja vaikuttava ympäristö
+ Kodikas yleisilme ja kojujen sijoittelu
+ Kaunis valaistus
˗ Halvan oloista tavaraa
˗ Turistihenkistä


 Menneen Ajan Joulumarkkinat, Lohja






+ Visuaalisesti todella kaunis yleisilme
+ Ihana, vanhanaikainen tunnelma
+ Myyjinä paljon pieniä yhdistyksiä yms., ja siten paljon hauskaa myytävää
+ Upeasti ja tunnelmallisesti koristellut kojut
˗ Hirveä väentungos


Tuomaan Markkinat, Helsinki
 






+ Hyvin selkeä ja mukava kiertää
+ Siisti ja tyylikäs yleisilme
+ Laadukkaan oloista tavaraa
˗ Liiankin järjestelmällistä, leppoisa joulutunnelma puuttui
˗ Ei myydä lähes ollenkaan perinteistä joulusyötävää, kuten riisipuuroa yms.
˗ Turistihenkistä


Tonttujen talossa ollaan yhtä mieltä siitä, että ainutlaatuisessa tunnelmassaan ja jouluhengessään ehdoton ykkönen oli Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat. Sinne pitää päästä ensi vuonnakin!


Kuva: Lohja 14.12


1 kommentti:

  1. Melkein kuin olisi itse ollut mukana näillä joulutoreilla! Kiitos!

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan ja jakamaan joulunalustunnelmia!