tiistai 23. joulukuuta 2014

Iloista Joulua!

Aattoaattoilta pimenee ja Tonttujen talo hiljenee joulun viettoon. Haluamme toivottaa teille kaikille oikein mukavaa ja hauskaa joulua!
Tonttujen talon lapset ovat jo niin isoja ja taitavia, että piparkakku"talon" tekeminen on ollut täysin lasten vastuulla jo muutaman vuoden. Tänä vuonna rakennelmaan tehtiin kaksi tornia, jotka saivat innostuksensa japanilaisesta lyhytanimaatiosta Le maison en petits cubes.
Piparkakkurakennelmissa on tärkeää karkkien suurehko määrä...
Joulukuusen koristelukin on lasten käsialaa. Ihan kaikkia olemassa olevia koristeita ei siihen saatu mahtumaan, mutta melkein kaikki :)

"Nyt taivaat avautuu,
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen.
Tulkaa kaikki nyt laulamaan
on Poika syntynyt maailmaan.
Tulkaa laulamaan, aa-aa-aa."
(Jaakko Löytty)



lauantai 20. joulukuuta 2014

Leivontalauantai!

Tonttujen talossa vietettiin tänään kuopuksen synttäreitä ja niitä varten leivottiin herkullisia leipomuksia. Pari leipomusta oli "vanhoja tuttuja" ja pari ihan uusia kokeiluja. 

Ensimmäinen uusista kokeiluista oli suklaapiparit. Saimme vinkin kavereilta ja päätimme kokeilla. Lopputulos oli suussasulava!

Tekeminen oli hyvin helppoa. Kaulitaan piparitaikina normaalisti ja tehdään esimerkiksi tähtimuotilla pipareita. Laitetaan tähden keskellä puolikas pala tummaa suklaata ja käännetään 4 sakaraa "halaamaan" suklaapalaa. Sitten vaan paistetaan piparit ihan normaalisti! Luulisi, että suklaa sulaa ja valuu pois, mutta niin ei käy.

Piparin ja suklaan makuyhdistelmä on todella hyvä! Maitosuklaakin sopisi varmasti hyvin nähin herkkuihin. Näihin pipareihin käy valmistaikina mainiosti. Meillä taisi olla Sunnuntaita.

Joulutorttujakin teimme. Tuskailimme usein aiempina vuosina "epäonnistuneiden" torttujen kanssa. Laitoimme nimittäin hillon aina tortun sakaroiden alle ja uunissa sakarat aina avautuivat ja tortuista tuli muotopuolia. Aiemmin myös voitelimme tortut munalla ja siitäkin tuli usein epätasainen ja huono jälki. Nykyään jätämme tortut voitelematta ja laitamme hillon sakaroiden päälle. Aina onnistuu!

Näissä kuvan tortuissa on vadelmahilloa, joka Tonttujen talon lasten mielestä on paljon parempaa kuin luumuhillo!

Toinen uusi leivonnainen oli tämä "Pähkinätoscalla päällystetty pehmeä piparkakku". Ohje on "Herkullista joulua" -kirjasta, joka on ruotsalainen Allt on Mat -lehden tekemä joulukirja.

Kakku saa makunsa perinteisistä piparkakkumausteista kuten kanelista ja inkivääristä. Kypsän kakun päälle tehdään manteleista, hasselpähkinöistä, maapähkinöistä ja kurpitsansiemenistä tumma tosca ja kakkua paistetaan vielä jonkun aikaa toscan kovettumiseksi.
Kakusta tuli hauskan näköinen ja maku on hyvin jouluinen. Tämä kakku on melko täyttävää ja ohutkin viipale riittää tyydyttämään pahimman makeanhimon. Kakku sopisi syötäväksi myös kermavaahdon tai jopa jäätelön kanssa!

Toinen tuttu leivonnainen oli Pirkka-leivontakirjasta tehty Suklaaunelmatäytekakku. Olemme tätä aiemminkin tehneet ja maku on mukavan suklainen, mutta myös raikas kostukkeena käytetyn appelsiinmehun johdosta.
Täytteenä kakussa on Philadelphia-tuorejuustoa, kermavaahtoa, sulatettua suklaata ja aivan pieni loraus konjakkia. Täyte on hyydytetty liivatteella, joten tämä kakku tehtiin koristeluvaihetta vaille jo eilen illalla.

Neljäs adventti koittaa ihan kohta. Tonttujen talossa ollaan valmiina ja nyt kun koulutkin loppuivat on edessä vielä muutama ihana joulun valmistelupäivä. Jee!

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulumarkkinakausi huipentui Helsingissä

Tallinna ja Lohja on nähty, mutta päätimme suunnata vielä yksille joulumarkkinoille, tällä kertaa ihan lähinaapuriin. Helsingin Senaatintorilla järjestettävissä Tuomaan Markkinoissa on se hyvä puoli, että ne ovat auki ihan joka päivä, klo 10-19, aina joulukuun 21. päivään asti. Siellä ehti siis hyvin piipahtaa arki-iltanakin.


Viime viikonlopusta poiketen tunnelma oli hyvin järjestelmällinen ja hillitty, samanlaisten kojujen seistessä vieri vieressä suorissa riveissä.
Myytävä tavara oli pääosin laadukkaan oloista, mutta jonkin verran selkeästi turisteille suunnattua. Mutta tekipä markkinoilta oikeasti hyödyllisiä löytöjäkin!

Nyt kun on kolmet joulumarkkinat takana, on hyvä hetki suorittaa pieni vertailu ja yleiskatsaus. Kunkin plussat ja miinukset? Mikä olikaan tämän vuoden paras?


 Tallinna Jõuluturg









+ Hieno ja vaikuttava ympäristö
+ Kodikas yleisilme ja kojujen sijoittelu
+ Kaunis valaistus
˗ Halvan oloista tavaraa
˗ Turistihenkistä


 Menneen Ajan Joulumarkkinat, Lohja






+ Visuaalisesti todella kaunis yleisilme
+ Ihana, vanhanaikainen tunnelma
+ Myyjinä paljon pieniä yhdistyksiä yms., ja siten paljon hauskaa myytävää
+ Upeasti ja tunnelmallisesti koristellut kojut
˗ Hirveä väentungos


Tuomaan Markkinat, Helsinki
 






+ Hyvin selkeä ja mukava kiertää
+ Siisti ja tyylikäs yleisilme
+ Laadukkaan oloista tavaraa
˗ Liiankin järjestelmällistä, leppoisa joulutunnelma puuttui
˗ Ei myydä lähes ollenkaan perinteistä joulusyötävää, kuten riisipuuroa yms.
˗ Turistihenkistä


Tonttujen talossa ollaan yhtä mieltä siitä, että ainutlaatuisessa tunnelmassaan ja jouluhengessään ehdoton ykkönen oli Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat. Sinne pitää päästä ensi vuonnakin!


Kuva: Lohja 14.12


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Seitsemän päivää aattoon

Niin vain on aika mennyt kuin siivillä, ja juhlan kohokohtaan, jouluaattoon, on enää tasan viikko aikaa. Joulunodotusaikaan on mahtunut paljon hauskaa ja uutta, ja paljon on onneksi vielä jäljelläkin. 

Viimeistään tässä vaiheessa on hauska alkaa miettiä taaksepäin, ja koota, mitä kaikkia perinteitä Tonttujen talon jouluaattoon kuuluukaan. Aattoa olemme juhlistaneet kotona oman perheen kanssa oikeastaan aina. Toisinaan on pyydetty vuorovuosin isovanhempia jouluvieraiksi, mutta varsinkin viime vuosina olemme olleet vain oman perheen kesken.
Aattoaamuna herää ensiksi äiti, ja lähtee jo perinteeksi muodostuneelle kauppareissulle ostamaan viime hetken jouluruuat. Parasta on olla kaupalla tasan seitsemältä, sen auetessa, jolloin muista asiakkaista ei ole tietoakaan. Ostoksia saa tehdä kaikessa rauhassa ja toivottaa myyjille hyvät joulut. Kotiin palatessa muu perhe onkin varmaan jo herännyt, ja aamiaisen saavat kaikki syödä omaan tahtiin.

Riisipuuro keitetään lounaaksi ja televisiosta kuunnellaan joulurauhan julistus. Urheilijaperhe kun olemme, perinteeksi on muodostunut alkuiltapäivästä suoritettava jouluaaton hiihtoreissu vähintään puolen perheen voimin. Tosin viime aikoina sen on kehnon lumitilanteen vuoksi saanut korvata jokin muu ulkoiluretki.

Sisään on sitten ihana palata valmiiksi katettuun joulupöytään. Jouluruokien suhteen Tonttujen talossa ollaan hyvin perinteisellä linjalla: varmasti löytyy ainakin kinkku, lanttu- peruna- ja porkkanalaatikot, perunaa, kaloja, sekä joululimppua. Perinteisesti pöydässä on myös eräiden tonttujen toivomuksesta joululimsaa sekä keitettyä makaronia.

Viimeistään ruuan jälkeen alkaakin sitten varsinaiseen juhlaan laskeutuminen. Iltaan kuuluvia perinteitä ovat olleet ainakin jouluevankeliumin lukeminen sekä muutamina vuosina toistunut lasten yhteinen esitys. 

Joka vuosi saapuu lopulta myöskin itse joulupukki, täydet säkit mukanaan. Vain muutamana viime vuotena on pukilla alkanut olla jo niin kiire, että hän on ehtinyt vain jättää lahjat eteiseen.

Lahjojen availu onkin sitten lapsille suurta juhlaa, ja perinteistä mieleenpainuvimpia. Uusilla lahjoilla leikkimisen annetaan jatkua pitkällekin yöhön, eikä ketään haittaa papereiden jättö lattialle lojumaan. Ne ehtivät kyllä tontuista kilteimmät joulupäivän aikana siivota.

Jouluyö nukutaan makoisasti, ja joulupäivänä herätään myöhään. Aiemmin ei ole Tonttujen talossa jaksettu herätä joulukirkkoon, mutta pitäisiköhän tänä vuonna? 

 Mukavaa viime hetken joulunodotusta kaikille! Tulkoon tästäkin joulusta yhtä kiva :)


Kuvat jouluilta 2010-2013

maanantai 15. joulukuuta 2014

Tunnelmia Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinoilta

Kävimme sunnuntaina Lohjalla, Menneen Ajan Joulumarkkinoilla. Markkinat järjestetään joka vuosi, ja ne kestivät lauantaista sunnuntaihin. Olimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja odotimme ensi alkuun jotain melko pientä tapahtumaa, mutta kävikin ilmi että kyseessä oli varsinainen suurtapahtuma.
Myyntikojuja oli varmasti yli sata, ja ihmistungos oli melkoinen. Siitä huolimatta tunnelma vanhan kirkon ympärille pystytetyillä markkinoilla oli mukava ja jouluinen.
Kojut oli joka ikinen rakennettu "vanhan ajan hengessä". Mitään esimerkiksi muovista tehtyä ei ollut näkyvissä. Jokainen koju oli hieman erilainen, ja markkinoiden yleisilme oli hyvin viehättävä,

 Myynnissä oli hyvin paljon erilaisia käsitöitä, tontuista havupalloihin ja muihin koristeisiin.
Myös erilaisia syötäviä myytiin paljon: erilaisia kakkuja ja leivonnaisia, pipareita, leipää... Riisipuuroa ja glögiäkin sai. Yhdessä kojussa myytiin myös tällaisia hauskoja "kakkutikkareita".

Tässä valmistuu konjakilla liekitettyä loimulohta!
Hintataso markkinoilla oli varsin kohtuullinen. Hyvistä langoista tehtyjä villasukkia myytiin 10 eurosta ylöspäin, makkaran sai 1,50 eurolla, isoja kauralyhteitä sai kaksi kympillä. Tarjolla oli myös paljon erilaisia kransseja ja niidenkin hinnat olivat melko matalia ottaen huomioon, että onhan niiden tekemiseenkin mennyt aikaa ja vaivaa. Kauniita havukransseja myytiin 15 eurolla.

Markkinoilla on joka vuosi myös kilpailu kauneimmasta/parhaimmasta myyntikojusta. Tuomareilla on kyllä aikamoinen miettiminen voittajan valitsemisessa, niin hyviä monet kojut olivat!
Ja olihan markkinoilla rekiajeluakin lapsille!

Menemme varmasti myös ensi vuonna näille markkinoille. Tunnelma oli kiva ja kaikenlainen turha kaupallisuus tuntui olevan poissa vaikka markkinoilla olikin hurjasti väkeä ja parhaat kojut tekevät taatusti hyvät tilit:)

Mukavaa viikon alkua kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Lucian päivän puuhailuja

Tonttujen talossa on aikoinaan vietetty kovastikin Lucian päivää. Vuorovuosin joku tytöistä pääsi pukemaan valkoisen mekon punaisella vyöllä päälleen ja sai päähänsä kynttiläkruunun. Ohjelmaan kuului pienimuotoinen Lucia-kulkue, jossa mm. pikkuveli oli kynttiläpoikana ja isommat lapset lauloivat. Nyt on Luciavaatteet jo käyneet pieniksi ja juhlintakin jäi tänään erilaisten puuhien jalkoihin.

Teimme tänään kaksi kranssia, joihin käytimme itse kuivaaviamme hedelmiä ja kanelitankoja. Kransseista tuli ihanan tuoksuvia! Ulko-oveen ei taida kannattaa laittaa, etteivät hedelmät ime kosteutta.
Toisesta kranssista teimme vähän kimaltavamman.
Sarin joulublogissa on ihania kukka-asetelmia ja eilisen hyasinttivinkin innostamana mekin päätimme kokeilla meille ihan uudenlaista asetelmaa. Sammaleen hakureissua vähän hankaloitti se, että yöllä oli tullut aika lailla lunta!
Tässä vielä linkki Sarin joulublogiin ja hyasinttinasetelmaan:

Huomenna jo kolmas adventti. Mahtaakohan lumi pysyä maassa..? Tänään saatiin lumilinna alkuun ja laskettiin mäkeä. Toive valkeasta joulusta elää!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Tuoksutonttuja ja tähtianiksia

Joulu lähestyy aina vaan, ja olemme ehtineet puuhailla monenlaista. Pari päivää saivat lapset askarteluinspiraation, ja päätyivät keskenään ompelemaan suloisia, pallonmuotoisia tonttuja
Kyseisten tonttujen idea on siitä samaisesta askartelulehdestä, kuin mistä kotelokorttienkin. Se, mikä tontuista tekee erityisiä, on niiden sisältämä jouluinen tuoksu! Ne on nimittäin vanun lisäksi täytetty muun muassa neilikoilla, kanelilla ja inkiväärillä.

Jokaiseen tonttuun on käytetty hieman eri kankaita. Mukana on niin vanhaa verhoa, joulupukin säkkiä, kulahtanutta tonttulakkia, kuin pikkuveljen liian pientä paitaakin. Hattuihin käytetty huopa piti kuitenkin ostaa kaupasta.

Vartalopallo on ommeltu yksinkertaisesti neljästä sektorista, ja päälle on jätetty reikä täyttöä varten. Pään virkaa toimittava puupallo on kiinnitetty reiän tukkeeksi kuumaliimalla, samoin hattu päähän. Kaulaan on sidottu koristenauhoja tai ketjusilmukkaketjuja (joita lapset yhdessä vaiheessa virkkasivat ahkerasti).

Ihanat tonttupallot olivat kaikista suloisia, ja käyvätpä ne myös mainiosti joululahjaksi!


Tonttujen talossa on myös tapahtunut jälleen leivontakokeiluja. Kauniit tähtianikset ostettiin alun perin puhtaasti koristeeksi, mutta eipä osattu arvata, että niistähän syntyy mainioita leivonnaisiakin

Niitä tosin käytettiin vain vajaa teelusikallinen, jauhettuna.  Kokonaisia tähtianiksia ei kuitenkaan kannata ilmeisesti syödä sellaisenaan…
Punnitse&Säästä -kaupasta löytyi mielenkiintoinen Tähtianisleivokset-resepti, jota päätimme kokeilla.

Leivoksiin käytettiin mm. erilaisia pähkinöitä, rusinoita, taateleita, raakakaakaojauhetta, kanelia ja jopa ripaus cayannepippuria! Kyseessä on raakaleipomus, joten sitä ei laitettu lainkaan uuniin. Saa nähdä uskaltautuuko kukaan muu kuin tekijä maistamaan… Ainakin osa tonttujen talon tontuista ripottelisi mielellään vähän tomusokeria leivosten päälle ennen nauttimista.


Vielä olisi Tontuilla paljon puuhaa ennen joulua. Ainakin on joulumarkkinoita vailla tutustumista, uusia leipomuksia, piparitalkoita, ehkä lisää askartelua… Mutta ihanaa kun joulu tulee, ja ihanaa kun on vielä koko ensi viikko aikaa valmistella ja tunnelmoida. Mikäs sen mukavampaa?


maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukorttiaskarteluja


Viime aikoina tontuilla on ollut kiireistä. Joulusiivoukset ovat hyvässä vauhdissa, ja uusia koristeitakin on hankittu. Alkuun ponkaistiin myös jokavuotinen joulukorttiaskartelu.



Perinteisesti teemme hyvin erilaisia kortteja ja emme yleensä käytä valmiita malleja. Tänä vuonna oli käytössä uusi askarteluleikkuri "Big Shot", jolla sai hyvin leikattua mm. sydämiä ja erilaisia aukkoja.

Kortteja varten on vuosien saatossa kertynyt monenmoista askartelutarviketta. Usein joulun jälkeen tulee vielä ostettua seuraavaa joulua varten alennuksesta korttimateriaalia.








Seuraavien korttien idea on uusimmasta Kauneimmat Joulun Askartelut -lehdestä, ja se oli mielestämme aivan loistava! Kortin yhteyteen askarrellaan pieni laatikko, jonne voi sujauttaa vaikkapa karkkeja tai muutaman tuikun. Todella mukava tapa ilahduttaa ystäviä, joille tekisi mieli antaa jotain enemmänkin kuin vain tavallisen kortin, mutta ei välttämättä mitään isompaa lahjaa.




Päätimme samaan syssyyn myös tehdä asianmukaisen ”telineen”, johon itse saamamme joulukortit voidaan sitten asettaa näyttävästi esille. Aikaisempina vuosina kortit on vain kiinnitetty sinitarralla seinälle, josta ne ovat saattaneet putoilla. Telineen ideoinnista, suunnittelusta ja toteutuksesta otti vastuun vanhin lapsista.


Näitä suloisia parisenttisiä pyykkipoikia myytiin askartelukaupassa, ja heti ne nähtyämme päätimme korttitelineemme perustuvan niihin. Onhan se aina mukavampaa, että kauniit kortit ripustetaan esille, kuin että ne piilotettaisiin jonkinlaisiin taskuihin.

Leveästä silkkinauhasta, narusta ja juuttikankaasta syntyi lopulta tällainen väkerrys.



Valmistus oli yksinkertaista ja vaati oikeastaan vain hyvää liimaa. Ensin naru (käytimme hyväntuoksuista tervanarua) liimattiin keskelle leveää silkkinauhaa, sitten pyykkipojat naruun kiinni sopivin välein.
  
Juuttikankaan palanen (joka muuten taitaa olla vanhasta säkistä jonka joulupukki joskus ennen muinoin unohti vaatehuoneeseemme…) silitettiin, leikattiin sopivaksi, ja päihin ommeltiin taitokset keppejä varten.

Nauhat kiinnitettiin kankaaseen yksinkertaisesti hakaneuloilla, joten telinettä pystyy tarpeen vaatiessa laajentamaan. Jos kortteja tulee runsaasti, lisätä voi esimerkiksi helposti kolmannenkin nauhan.




Kyllä tässä kelpaa joulutervehdysten olla esillä! Erityisen suurta ylpeyttä tuottaa vielä juuri se, ettei kyseisen telineen idea tai malli ole mistään valmiista, vaan se on alusta loppuun asti itse suunniteltu.  

Jokohan niitä kortteja alkaa kohta kolahdella postiluukusta? (ja saammeko me omamme postiin ennen perjantaita!)